Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
29.12.2007 - 12:54

 

29.12

Kuvat ovat parantuneet suuuuuuuresti, kun laitoin ne photobuckettiin ja sitten tänne. Korjasin myös ensimmäisenosan kuvat. Toinen osa tuli nyt sitten pikapikaa, sillä olen melkein viikon konekiellossa, joten halusin saada tämän tänne. :>

Syksy oli saapunut jo Bennetteille ja hyinen tuuli puhalsi lehtiä alas puusta.

Arja heräsi usein aamuyöllä siivoamaan Liamin jälkiä. Pesusieni kyllä teki tehtävänsä, sillä katsokaa mikä hyvä työnjälki.

Onneksi ainakin joku otti Benneteillä rauhallisesti, ja nukkui sikeästi viimeisiin hetkiin asti töihin lähtöön.

Töihin lähtökään ei tuntunut vaikealta tai erityisen raskaalta Liamin mielestä, sillä hän pääsi samalla kyydillä töihin kuin Arja.

Arjan ansiosta työautokaan ei ollut enää sellainen koppa. Tällä kehtaisi jo ajaakkin.

Liam sai useita ylennyksiä, ja saikin pian jo 5000 § bonuksen, kun vastasi oikein urakysymykseen. Liam piti huolen siitä, että kaikki kuulivat sen. Naapurinmummotkin tulivat katkeriksi.

Yleensä kotiin tultuaan Arja oli hyvin ärtynyt ja marssi suoraan makuuhuoneen puolelle.

Arja oli hyvin huolestunut itsestään, sillä vessakäynnit ylestyivät entisestään.

Aivan kuin oksennuskerroissa ei olisi ollut liikaa, tuli Arjalle jo pidätysongelmiakin.

Syy selvisikin nopeasti, sillä pitkään toivottu raskaus oli alkanut. Arja sai äitiyslomaa, josta hän oli hyvin onnellinen.

.

Liam pyysi raskaudesta iloitsevan Arjan keittiöön romanttisen lampun ääreen, ja otti taskustaan epäröiden laatikon. ''Arja rakas, haluan että olemme perhe'' Liam sanoi. Arjan odotukset olivat samat.

Bennetit olivat saaneet varoituksen siitä, etteivät he olleet maksanut laskuja. Onneksi Arja pisti heti toimeksi ja päätti että kun perheeseen tulisi pieniä lapsia, pitäisi laskut maksaa säännöllisen nopeasti.

Arjan maha pompahti taas, ja Arja kuiskasi ''Tätä olen aina halunnut'' Raskaus olisi pian käsillä, ja kyllä Liam ja Arja sitä odottivatkin.

Arjan mielessä olivat aina isoiksi kasvaneita lapsia, hän ainakin haluaisi lapsiensa pysyvän aina pieninä palleroina. Jälleen puhelin soi epätavallisesti, ja Arjan kasvoille nousi hymy.

Puhelun loputtua Arja ei ehtinyt vessaan, kun hän tunti lapsiveden menneen. Synnytys käynnistyi. Missä se Liamkin on?!

Liam oli turvallisesti makuhuoneessa, pelkäen pahinta. Siinä vasta mies!

Arjan masusta pompahti terve ja pullea poika-vauva, joka nimettiin Aideniksi. Isänsä ihonväri, hiustenväri & silmät. Söpö kuin mikä.

Pian Liamkin saapui paikalle, ja iloitsi suuresti pienokais-Aidenista.

Tyttö tai ei, Aiden sai poikana nauttia tyttöjen lempiväristä, vaaleanpunaisesta. Aiden oli myös hyvin vaikea lapsi, itki koko ajan & vaipat vaihdettiin all the time. Se ei kuitenkaan haitannut Arjaa, joka oli tuore äiti.

Kukaan ei ollut huomannut ulkona olevaa lunta, kunnes Liam meni tekemään pihalle lumiukkoa.

Lumiukon teko keskeytyi, kun sosiaalityöntekijän auto kurvasi tiellä. Autosta astui ulos vihaisen näköinen täti. Liam katsoi hämmästyneenä ja huomasi kuitenkin sossun käsillä pienen pojan, Jamin.

Liam tajusi Arjan oudot puhelut ja suukotti Jamia. Nyt heillä olisi kaksi poikaa yhden sijaan :>

 

- Toinen osa -

- fiona

Fännyy kirjoitti 29.12.2007 - 17:17
Kuvat olivat hyvin selkeitä ja teksti ei tökkinyt :D seuraan. Muuten mistä on Aidenin sänky?
Kate kirjoitti 29.12.2007 - 17:35
Kiva osa taas :D Mistä nuo Aidenin huoneen verhot? Toivottavasti saavat lisää suloisuuksia :)
fiona kirjoitti 29.12.2007 - 18:04
ööm. Aidenin sänky oli Vitasimssistä & verhoja en muista, mutta katson kun menen pelaamaan :>
mera kirjoitti 30.12.2007 - 16:11
mulla ei jostain syystä näy ekan osan kuvat & puolet tämän osan kuvista. : s mutta linkitys käy, ja noiden parin kuvan perusteella mitkä näkyvät, ihan kivalta vaikuttaa. : >
danna kirjoitti 30.12.2007 - 17:15
Linkitys käy. :) Minullakaan ei näy tästä osasta kuin muutama ensimmäinen kuva. :o Viimeinen kuva mikä näkyy on "Yleensä kotiin tultuaan Arja oli hyvin ärtynyt ja marssi suoraan makuuhuoneen puolelle." <- tuo. :D Mutta kyllä alku ainaki vaikutti ihan kivalta.
mera kirjoitti 30.12.2007 - 17:18
; ss en tiedä. tulee vaan rakseja niiden kohalle. kummallisinta, et tokasta osasta kuitenkin puolet näkyy. : D
Nanna kirjoitti 30.12.2007 - 18:12
Siihen asti kun Arja tulee töistä niin kuvat näkyy. muut ovatkin sitte rakseja :SS
Fiona kirjoitti 30.12.2007 - 19:41
ohho, täytyy varmaan mennä photobuckettiin ja tallentaa kuvat sinne uudelleen ja laittaa tänne uudestaan. :O Kertokaa sitten toki heti jos ne eivät tulevaisuudessakaan näy. Päivitän kuvat ennen keskiviikkoa. Pahoittelen häiriötä.
ffiona kirjoitti 02.01.2008 - 16:56
kUVAT VIIVÄSTYVÄT kun en ole kotona nyt, joten en saa kuvia sinne laitettua, anteeksi vain :
iipe kirjoitti 08.01.2008 - 16:50
Mullakin näkyy vain pelkkinä rasteina osa. Myöt taloekstras näkyi rasteina.
Mutta luen jos saat vian korjattua. ;)
iipetaas kirjoitti 08.01.2008 - 22:30
miten muuten laitat kuvat photobucketista tänne? Pitäisi itsekin laittaa kun on niin epäselviä nuo kuvat, jos se helpottaisi. :)
hanna kirjoitti 13.01.2008 - 21:39
Ei näy kuvat ei, oli vaikeaa saada 2 osasta selvää . D
Minä vaan... kirjoitti 13.01.2008 - 22:14
Pelkkiä rasteja, viimenen näkyvä kuva tässä osassa:Yleensä kotiin tultuaan Arja oli hyvin ärtynyt ja marssi suoraan makuuhuoneen puolelle. Taloextrassakaa ei näkyny ku pari kuvaa. Eka osa näkyi moitteettomasti. En lue yhtäkää osaa, ennenku vika on korjattu, sillä ei oo kivaa jos ei tiedä, mitä välillä on tapahtunu. Muuten ihan hyvä.
Minä vaan... kirjoitti 13.01.2008 - 22:15
Pelkkiä rasteja, viimenen näkyvä kuva tässä osassa:Yleensä kotiin tultuaan Arja oli hyvin ärtynyt ja marssi suoraan makuuhuoneen puolelle. Taloextrassakaa ei näkyny ku pari kuvaa. Eka osa näkyi moitteettomasti. En lue yhtäkää osaa, ennenku vika on korjattu, sillä ei oo kivaa jos ei tiedä, mitä välillä on tapahtunu. Muuten ihan hyvä.
karamelli kirjoitti 17.01.2008 - 16:53
Harmi, ku kaikki kuvat ei näy.. Muuten kiva tarinan alku..
Keyla kirjoitti 08.02.2008 - 21:34
Kysyisin vain että miten saan linkitettyä sillein että siinä ei näy linkki vaan linkki,mutta lukee LC Bennet?
Toivottavasti vastaat pian,niin pääsen heti linkittämään sinut,vastapalvelus olisi mukavaa<3

P.S minäkin aloitin juuri LC:en :)<3
Dina kirjoitti 06.03.2008 - 16:15
Vaihtaisitko Greenit tähän uuteen osoitteeseen, tällä kertaa nimellä Tid ? :)
Sare kirjoitti 05.05.2008 - 15:50
Tosiaan ainakaan minulla mikään kuvista ei näkynyt mutta linkitys linkitin sinut?? :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Kirjoitan tarinaa Lc Bennett :eistä ja yritän päästä kymmenenteen sukupolveen asti, aloittaen ensimmäisestä sukupolvesta. Valmistautukaa siihen, että jos kysytte jotakin ladattujen paikkaa, niin en välttämättä edes tiedä sitä. Päivitys vauhti on nyt mitä on ja linkitys olisi mukavaa. Vasta linkitys on pakollinen, muah!
Arkisto
2007
Ilmestyneet osat

1. Liam Bennett         

 Taloextra 

2. Adoption kuumalinja                                             

Päivityskoppa

Tässä tulevia & tulleita päivityksiä

29.12 Korjasin 1 osan kuvat suuremmiksi ja selkeimmiksi.

29.12 2 osa - ilmestynyt  eli on siis luettavana nyt.

Coming soon

Millainen Jamista & Aidenista kasvaa?

Saako Arja & Liam lisää lapsia?

-Lue seuraava osa-

Klikkaus & Kävijälaskuri klikit.